Haastattelussa veteraanijäsen Anja Iholin

23 lokakuun 2016

Blog post

Kävin haastattelemassa veteraanijäsentämme Anja “Anu” Iholinia, joka lähestyi meitä kauniilla kirjeellä juuri ennen sääntömääräistä Syyskokousta.

 

Anu valmistui vuonna 1953 somistajaksi Somistajakoulusta, jota pidettiin vanhan messuhallin uudessa osassa, Mannerheimintiellä.

 

Anun työhistoria on moninainen. Hän on työskennellyt HOK:ssa, OTK:ssa, Neoviuksella, Kultahamarassa, Laasosen Aipalla (Somistamo Laasonen) ja Etolassa, mainostoimisto Härmän Pojissa, Lejoksella mainospäällikkönä, Mainos Oiliolla osa-aikaisena… Viimeiset vuodet Anu työskenteli freelancerina kotoa käsin ja vuonna 2011 hän teki viimeisen näyteikkunan.

Anu aloitti HOK:ssa somistamalla maitokauppoja, ja ne tosiaan somistettiin. Kaikki oli oikeaa, ei rekvisiittaa, kakkupaperitkin piti aika ajoin vaihtaa. Tekstityyppi oli tarkkaan määrätty hintalapuille ja hintojen näkyminen oli ja on edelleen tärkeää. Ei taida olla tavaraa, jota ei Anu olisi laittanut esille.

“Pääsin somistamaan päivittäistavarakauppoja, uutisruispuurojauhoja varten haettiin rekvisiittaa, lyhteitä ja jauhovakkoja ja niin edelleen. Se oli suuri asia, johon satsattiin. Samoin kuin, jos Fazer lanseerasi vaikka karamellin, niiden esillepanoon satsattiin. Mutta tuotteet olivat oikeita, Dacapoa esimerkiksi laitettiin esille ikkunaan ja auringonpaisteella sen tietää kuinka siinä käy. Tehtailta saattoi tulla jonkilaista somistusmateriaalia, taulua, julistetta tai muuta sellaista. Mutta yleensä mentiin sillä mitä löydettiin, joten rekvisiitta tarvitsi useimmiten itse ideoida, Budapest karamellin kanssa esimerkiksi laitettiin viulua ja nuottitelinettä.” Anu kertoo. Eli markkinointimateriaalia ei silloinkaan kovin paljon löytynyt.  

“Yleensä oli teksti ikkunassa esimerkiksi “Maanantai mainio makaronipäivä” ja sitten siihen liittyen ryhdyttiin somistamaan ja yritettiin ideoida tuotteista milloin mitäkin. Valmistelineitä ei alunperin oikeastaan ollut, ne tulivat vasta vähän myöhemmin, eli esillepanovälineitä ei juurikaan ollut. Aaltopahvista tehtiin milloin mitäkin, se oli paljon käytetty materiaali.” Anu muistelee.  

“Esimerkiksi Helsingissä OTK:n myymälään Hämeentien ja Käenkujan risteyksessä olevaan kaarreikkunaan tehtiin malli-ikkuna kengistä, johon värkättiin pahvista jos jonkinnäköistä. Kengät oli vaikea somistettava aikana ennen telineitä.” Anu jatkaa.

 

Somistajat, jos ketkä ovat 1950 -luvulta lähtien vieneet eteenpäin myös naisen asemaa työelämässä.

 

Ala oli erittäin miesvoittoinen, naisia oli johtoportaassa vain muutamia esimerkiksi Sylvi Hänninen, Liisi Kemppainen, Airi Laasonen, kaikki mainospäälliköt olivat miehiä, somistamopäälliköinä saattoi olla naisia. Eräässäkin somistusprojektissa oli 9 miestä ja Anu. Somistamo Laasosessa taas oli niin päin, että oli vain yksi mies joukossa. Somistamo Laasoseen tavattiin soittaa ja kysyä voisitteko tulla tekemään esimerkiksi näyteikkunan ja kerran oli kutsuttu Hotelli Helsingin baariin johtajan kanssa tapaamiseen. Ensimmäisenä kysyttiin, “Ai nainenko sieltä tuli, eikö teillä ole miestä siellä?” Anu oli lukenut jostain tiilien kantavuudesta ja niihin liittyvää nippelitietoa sekä jotain muutoksia oli tehty pistorasioihin ja Anu sattumalta oli niistäkin lukenut. Hän sitten johtajan kanssa tiilistä ja pistorasioista jutteli ja hänet suostuttiin ottamaan hommaan. Kyseessä oli hajuvesipullojen asettelu kauniisti vitriiniin.

Etolaan pyrkiessään tuli Nils Etola sanomaan, ettei ollut koskaan nähnyt naismainosmiestä, Anja pomppasi pystyyn ja sanoi “tällainen minä olen edestä ja tällainen takaa”. Sillä hakukerralla Anu ei tullut valituksi, mutta 2 kk myöhemmin tuli soitto, että oletko vielä kiinnostunut.

Liikenneturvanäyttely, jossa oli valmiita plakaatteja, jotka piti asetella paikoilleen. Ensin piti kantaa laatikot toiseen kerrokseen, purkaa ja tehdä tarvittavat valmistelut, näyttelyn johtajan valitellessa vieressä “ei tästä tuu mitään, pelkkiä naisia, pelkkiä naisia”. Mutta kas kummaa, saha pysyi kuin pysyikin kädessä samoin vasara, ja näyttely olikin tuota pikaa kasassa. Jatkuvasti joutui todistelemaan pätevyyttään, Anu muistelee. 

img_4098

Ja töitä tehtiin tukka putkella! 

 

“Erään kerran oli tehty paljon hommia, 3 päivää painettu tukka putkella ja kolmantena päivänä minun piti tehdä somistus vuodevaatteista ikkunaan. Ikkunaa oli peitetty, mutta alas oli jäänyt kaistale josta näkyi ulos. Päätin väsyneenä jättää lounaan väliin ja oikaista hetkeksi esillepanovuoteeseen, kunnes myymälänhoitaja tuli herättelemään että voisitko tehdä ikkunan loppuun.” Anu naurahtaa

Kahelinin leninkikauppa oli must ikkuna, jonka somistuksesta vastasi Eila Repo. Kangaskaupoissa ilmiömäinen somistaja oli Leopold Nyholm, joka onnistui tekemään tästä vaikeasta tuoteryhmästä houkuttelevan ja kaupallisen. Hän katsoi, miten kangas laskeutui ja somisti sen mukaan.

Neovius, lankakauppa, jossa myytiin ryijylankaa, mattolankaa, villalankaa ja niin edelleen. Langat oli siihen aikaan vyyhdissä, josta ne piti koirankammalla kammata, että langat oli samaan suuntaan. Myöhemmin tuli kerälangat ja tämä työvaihe jäi historiaan. Neoviuksella Anna-Stina Ketonen ja Anu joutuivat tekemään psykologisen testin, ennen kuin pääsivät töihin somistamoon. Riitta Turtiainen ja Eeva Marno tulivat mukaan laajennuksen myötä.

“Kaupallisia somistamoita oli ennen paljon, kun somistamoilta meni näyttelyt pois, alkoi myymälöitä suunnittella tekijät, joilla ei vättämättä ollut kokemusta myymälätyöskentelystä. Valaistuksesta on tapeltu monet kerrat, kun arkkitehdin mielestä ripustuskiskot tai ratkaisut rumentavat mutta, kun ilman niitä ei saa valoa kattoon. Näyteikkunoissa oli haasteena usein spottien asettelu. Somistajien mielipiteitä otettiin harvoin huomioon.” Anu kertoo.

Itsekin olen törmännyt myymälöihin, joista uupuu kaupallisuus ja käytännön asioita, kuten varastointia ylimääräisille tuotteille ei välttämättä ole otettu huomioon, kuten eräässä helsinkiläisessä myymälässä oli käynyt. Pahvilaatikoita nurkissa upouudessa liikkeessä, koska arkkitehti ei ollut huomioinut sitä, että ylimääräiset tuotteet täytyy myös mahtua jonnekin. Myymäläpäälliköltä ei ollut kysytty myymälän uudistuksessa mitään mielipidettä.  Käytännössä monet asiat huomaa ja siksi olisikin tärkeää keskustella myymäläpäällikön ja visualistin kanssa.

Dusseldorffin messumatkalla 60-luvun lopulla on jäänyt eräs näyteikkuna elävästi Anun mieleen. Huonekaluliikkeen näyteikkunassa oli aidot ihmiset, ensin illallisella kauniisti pukeutuneena ja ympäristö somistettuna huoneeksi, seuraavana päivänä oli perhe, keittiön omainen, pikkutyttö piirsi ja äiti oli hellan ääressä, isä luki lehteä ja poika teki läksyjä. Anu ei tiedä oliko tämä vain messujen ajaksi tehty ikkunainstallaatio.   

 

Yhdistys

 

Yhdistykseen Anu liittyi melko pian valmistuttuaan somistajaksi 50-luvulla, yhdistykseen ei siihen aikaan päässyt ilman suosittelijaa. Anu työkenteli tuolloin OTK:ssa ja Jaskari, silloinen somistamopäällikkö, antoi suosituksensa.

“Kerran kuussa kokoustettiin jäsenten kesken, vakipaikka kokoukselle oli HOK:n kerhohuoneisto Runeberginkadulla. Kokoustettiin myös sinä päivänä kun Kennedy sai surmansa, tieto saatiin sinne. Yleensä kokouksessa oli ammattipala, jokin firma tuli esittelemään tuotteitaan. Huvitoimikunta järjesti jos jonkinmoista ohjelmaa, siinä olivat ainakin Nipa Niemi, joka oli oikea hupiveikko, Leopold Nyholm ja Leo Palm sekä Jouko Kalpio. Ja tietysti kokouksen jälkeen oli aina tanssit. Pikkujoulujuhlista jäi mieleen eräs kerta, kun pikkujoulut vietettiin vanhan messuhallin poliisiaseman kellarissa.” Anu muistelee.  

Kunniamerkkejä ryhdyttiin jakamaan vuonna 1955, pinssi ja viiri. Vanhan logon oli suunnitellut Pekka Martin, hänen vaimonsa Eeva Martin oli somistaja.

 

Terveiset kauppiaille ja visualisteille

 

Kauppiaille: Ei koko varastoa ikkunaan, ryhmittelyä ei haulikolla ammuttua, katsokaa värejä! Somistamisessa edelleen samat ongelmat tuotteiden määrän kanssa, halutaan liikaa tavaraa ikkunaan.

Visualisteille: Silmät auki, ideoita saa joka puolelta, kulkekaa silmät auki ja tutkikaa ympäristöä. Arjen luovuudesta ammentamista, mielikuvituksen rikkautta ja ei jämähdetä menneeseen. Omaperäisyys. Silloin aikanaan Eila Repo esimerkiksi teki leninkiesillepanoista ilmiön, hänellä oli omaperäinen tyyli jota matkittiin. Samoin olivat Turtiaisen Riitan esillepanot.

Ovat olleet somistajia: Lasse Mortensson, Seija Simola, Viktor Klimenko, Näyttelijä Piepponen

Anna Juusela

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.