Kuukauden tekijä Anne Liukkonen

1 kesäkuun 2017

Blog post

Tämän kuukauden tekijä on Anne Liukkonen!

 

Täh? Kuukauden tekijä? Ai mää vai? Jes!

No hei haluatteko sitte kuulla mun ammattinimike-hirviön? Kerron sen silti! Erikoisparturikampaaja-verhoilijaentisöijä- merkonomi-visualisti- yrittäjä.

Allekirjoittanut on siis Anne Liukkonen (yhtä kuin visuAL), nelkytkolme, asun koirani kanssa vielä Haapavedellä, mutta kohta pääsen mielipuuhiini eli muuttamaan. Aloitan Satakunnassa Sisustusalan artesaani opinnot, osaamisalana ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Sitä titteliä minulla ei katsokaas vielä ole! Ajattelen, että kyseinen osaaminen antaa todella kokonaisvaltaisen mahdollisuuden moninaiseen työnkuvaan visualistin ammatin tueksi.

Yrittäjäurani aloitin vuonna 2000 Kemissä parturi-kampaaja vuokratuolilaisena. Valmistuttuani verhoilija-entisöijäksi 2004 perustin oman yrityksen hirsimökkiin, jossa sitten tein lisäksi hiushommia tilanteen mukaan. Välillä olen työskennellyt myös muualla; Oulussa ja Kempeleessä parturi-kampaamoissa, kaupan-alalla: kassaneitinä Oulussa, Haapaveden Kesportissa, Oulun BudgetSportissa, viime vuodet Haapavedellä (välillä Ylivieskassa) Honkalan Kengässä myyjänä, myymälänhoitajana ja visualistina, sekä Jokihelmen opiston entisöintiryhmien opettajana.

Viime syksynä halusin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni omasta pikku putiikista. Niinpä Haapavedellä tyhjän liikehuoneiston ikkuna sai plakaatin: Putiikki visuAL, ajatuksella toistaiseksi voimassa oleva pop-up. Hyllyiltä löytyy Globe Hopea, ehtaa, OTZia, Muubsia…Tuotteet valitsin itsekkäästi, kaiken piti miellyttää omaa silmää. Pian on aika päättää täällä tämä pop-up kokeilu ja karavaani jatkaa kohti uusia seikkailuja…

Mutta tärkeimpään, eli visualistin hommaan törmäsin merkonomi-koulutuksen yhteydessä viitisen vuotta sitten ja se kolahti ihan heti! Tästä kiitos huippuinnostavalle opelle Virve Arvolalle. Toki olin tehnyt aiemminkin jo ”tietämättäni” visualistin juttuja eri työpaikoissa, nyt vaan selvisi, että tätä hommaa haluan oppia ja tehdä!

Olen aina ollut erityisen kova järjestelemään ja suunnittelemaan ja tekemään käsillä. Tilan tunnelma on ollut minulle lapsuudesta saakka ratkaiseva asia hyvän olon tuojana, oli paikka sitten mikä tahansa; kauppa, jonkun koti, mökki, mikä vaan. Kyläpaikoista muistan valaistuksen, värit, järjestyksen eli tunnelman ja sen, halusinko äkkiä kotiin vai jäädä yöksi…

Mielikuvan muuttaminen konkreettiseksi näkymäksi on samalla vaikeinta ja parasta, mitä voin tehdä. Vaikka tietyt lainalaisuudet on luettu ja opittu, on visualistin työ aina täynnä yllätyksiä ja täytyy pystyä nopeisiinkin muutoksiin, homma ei aina mene kässärin mukaan. Mutta onnistunut lopputulos palkitsee niin tekijänsä kuin asiakkaatkin. Paras kommentti asiakkaalta omasta putiikistani oli: ”Täällä on aivan mahtava tunnelma!”

Muutamia tärkeitä visualistin ominaisuuksia oman työnsä arvostuksen ja merkityksen ymmärryksen lisäksi mielestäni on: Jatkuva ympäristön tarkkailu ja dokumentointi; ihan mistä vaan voi tarttua mukaan ideoita, luovuus ja luova hulluus, kekseliäisyys, laaja kauneuskäsitys ja esteettinen ajatusmaailma, hyvät sosiaaliset taidot, ehdottomasti topakka tekeminen, lisäksi myös toisaalta syvällinen pohdinta työnsä tuloksen vaikuttavuudesta. Luonteelleni ominaista onkin projektiluontoiset työt, minusta on ihanaa suunnitella, kokeilla ja toteuttaa. Se, että joku juttu alkaa ja loppuu ja sitten jotain uutta ja innostavaa…

Työn vastapainona täytyy olla jotain muutakin. Minulle liikunta on varma ajatusten nollaaja, toisaalta urheillessa saattaa välähtää kirkaskin lamppu…lisäksi liikunta on huippuhyvä stressinhallinta konsti. Käyn paljon lenkillä, nostelen rautaa ja joogailen, niistä tulee hyvä olo!

Toinen päätä tuulettava harrastukseni on moottoripyöräily. Olen omistanut motskarin jo 15 vuotta ja tänä kesänä aion nauttia ajamisen huumasta työntäyteisiä edelliskesiä enemmän.

Olenkin alkanut ainakin osittain toteuttaa ajatusta: ”Aika kannattaa käyttää vain kaikkein mieluisimpiin hommiin” Vai mitä mieltä ootte?

Nautitaan työstä ja elämästä ja siinä samalla ihanasta kesästä!

anne/ visuAL (FB visuAL, instagram putiikiivisual)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *