Kuukauden teema

9 lokakuun 2017

Blog post

Hei kaikki! Vihdoin ja viimein kuukauden teema postaus on täällä!

Tämän kuukauden teema on teknologia. Me elämme teknologian parissa joka päivä, koko päivän. Ilman teknologia emme voi elää. Teknologialla on ollut iso rooli ihmisten evoluutiossa. Tulesta ja pyörästä lähtien… vesijärjestelmä, maatalous, teollisuus, kello, sähkö, autot, radio, ompelukone, jääkaappi, pesukoneet, mikroaaltouuni, televisio, internet, tietokone, sähköautot, älypuhelin, älykello, älytelevisio, äly-kaikki!  Mainitsematta kaikkea sitä teknologiaa, mitä emme käyttä joka päivä, mutta ovat välttämätön yhteiskunnalle.

Maailma ja ihmiset muuttuvat jatkuvasti. On älytön ajatella ja toimia samalla tavalla kuin aikaisemmin, samalla tavalla kuin on aina tehnyt, koska olemme erilaisia ihmisiä kuin 5 tai 10 vuotta sitten. Ihmisen kuuluu kokeilla, oppia, kehittyä, jakaa oma tietoa muille, koska ihminen on sosiaalinen eläin jolla on tarvetta kuulua joukkoon. Aikaisemmin siirrettiin tietoa sukupolvelta toiselle, nyt on internet ja sosiaalisen media. Ei kukaan pysyy teknologian perässä loppuelämään, mutta on turhaa vastusta.

This all being said, miksi suurin osaa myymälöistä on sama näköisiä kuin 50 vuotta sitten? Ja en tarkoita mitään vintage look. Missä on omaperäisyys? Mielikuvitus? Persoonallisuus? Vaikka kohderyhmä olisi vanhempi kansa, se ei tarkoita sitä että tarvitsee kärsiä samoista ongelmista kuin vuosikymmeniä sitten. Teknologia auttaa! Teknologia helpottaa everyday-juttuja sekä parhaimillaan inspiroi, motivoi, kannustaa ihmisiä kokeilemaan uutta. Miksi sitä ei integroida myymälöihin? Mitä pelkäämme?

Monet väittää että raha on este. Höpö höpö. Uutta teknologiaa keksitään ja kehitetään hurjalla vauhdilla. Esimerkiksi ei kellään ole varaa ostaa jatkuvasti kaikista uusimpia älypuhelimia, mutta kaikilla on varaa matkapuhelimeen. Sitä että oma myymälä kehittyy, ei tarkoita, että on pakko käyttää älyttömästi rahaa uusien smartnäyttöihin, joita laitetaan ympäri myymälä ja pistetään hologrammit näyteikkunaan (vaikka se hologrammi ois super siisti!). Riittää että oma myymälä on oma, näköinen, että asiakkaille on mukava olla ja on mieleenkiintoinen kokemus, joka luo halun tulla takaisin. Teknologia voi auttaa joko asiakkaat löytämään tuotteet tai saamaan tuotteista tietoa, myyjä myymään tai/ja palvelemaan asiakasta, myymälän ulkonäköön ja tunnelmaan luomiseen tai se voi olla vaan jotain hassua mikä asiakkaille jää mieleen ja hän kertoo siitä muille eli ilmaista mainontaa. Ihan mitä vaan! Mielikuvituksella ei ole rajoja.

  1. Kannatta kuitenkin muista kolme todella tärkeää pointtia: Ihmisillä on monta aistia, joten kannatta stimuloida jokainen niistä. Olkoon kyseessä myymälä tai verkkokauppa, kun asiakas näkee, kuulee, haistaa ja koskee, hänessä herää tunteita. Se on kaikista tärkein, että myymälä olemus tai pakettin avaaminen on elämys!
  2. Personal-people-touch on yhtä tärkeää kuin teknologia. Voisi olla luonnon materiaaleja, itsetehty, käsin kirjoitettu, vintage, henkilökohtainen pikku kortti, leima, allekirjoitus, nimi… yksityskohdat ovat todella tärkeitä.
  3. Hyvä asiakaspalvelu. On tärkeä tervehtiä asiakkaita, olla aitoa, valmis auttaa jos on tarvetta ja kuunnella asiakkaiden tarpeet ja palautteet.

Kuin käytät teknologia hyväksi, muistat yksityiskohdat, herätät asiakkaiden tunteet ja kuuntelet heitä voit olla tyytyväinen itseesi! Olet onnistunut! Saat 100/10!

Love,

Laura S.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *